index suomeksi in english etusivu etusivu retkikunta päiväkirja kartta varusteet tukijat kuvagalleria

Erämessut alkoivat eilen Riihimäellä. Tuu poikkeamaan SOS:n, Sastan tai Zeissin osastoilla tai katsasta Hillebergin teltat telttakylässä. Jutellaan samalla Three Poles kokemuksista naparetkilta tai Everestin rinteiltä!

Pitkän Katmandussa odottelun jälkeen kotiinpaluu onnistui
hyvin. Tällä kertaa reissu sai tavallista tylymmän päätöksen ja matka keskeytyi
siis jo reissun puolivälissä.

Virallisen diagnoosin mukaan sain TIA (Transient ischemic
attack eli ohimenevä aivoverenkiertohäiriö ) kohtauksen perusleirissä
ollessani. Sitä ennen olin viettänyt viikon ylempänä ykkös- ja kakkosleireissä
käyden korkeimmillaan 6700 metrin korkeudessa.

Kohtauksen saamiseen vaikuttivat mm. perintotekijät ja
sattuma. Lisäksi lievällä kuivumisella edellisinä päivinä sekä korkeuden
nostamalla hemoglobiinilla saattoi olla vaikutusta tapahtumiin(hiihtokisojen
raja-arvot ylitetty aikoja sitten). Evakuointi Katmanduun oli siis joka
tapauksessa tarpeellinen toimenpide vaikka kohtauksen oireet menivätkin ohi
nopeasti ja olotila normalisoitui vähitellen.

Katmandussa jouduin kuitenkin odottelemaan kaksi viikkoa
lentolupaa. Siinä vaiheessa hitaasti kerätty aklimatisoituminen oli jo
menetetty, joten senkään puolesta paluu ylös vuorille ei tällä kertaa ollut
mahdollista.

Nyt olen takaisin jo Suomessa ja totutellaan taas
tavalliseen arkeen. Pitkän retkikunnan jälkeen siinä on aina omat haasteensa ja
erityisen haastavaa se on kun retkikunta keskeytyy evakuointiin.

Kiitos kaikille lukemattomista ja toinen toistaan
kannustavammista viesteistä ja terveisistä, joita olen saanut runsaasti
mailien, viestien ja kommenttien kautta. Niitä on ollut mukava lukea ja siten
toipua vähitellen evakuoinnin aiheuttamasta pettymyksestä.

 

Moni on jo ehtinyt kysellä mitä seuraavaksi.   Niiden pohdintojen aika tulee myöhemmin,
kunhan tämä reissu on ensin saatu kaikilta osin päätökseen. Myös tämä
retkikunta vaatii pitkän palautumisajan samoin kuin kaikki aikaisemmatkin
reissut.  Vaikka retkikunta jäi tällä
kertaa puoliväliin, niin silti siitä jäi paljon mielenkiintoisia kokemuksia ja
paljon kerrottavaa ja paljon hyvin valokuvia. Aikaisempiin reissuihin
verrattuna nyt sain myös jotain sellaista, mikä edellisillä reissuilla on
jäänyt kokematta kaiken mennessä ennakkosuunnitelmien mukaan.

Torstai käänsi dramaattisella tavalla tämän retkikunnan toiselle asteella, ja valitettavasti pettymyksen asteelle. Keskiviikkoillan vaiheiden seurauksena minut evakuoitiin helikopterilla Katmanduun torstaiaamuna.Yksinkertainen syy on lievä aivoinfarkti. Keskiviikkoiltana näkö heikkeni lievästi, vasemmassa kädessä oli tunnottomuutta ja sen lisäksi olin kuulemma aika sekava. Perinnölliset syyt lienevät merkittävässsä osassa joskaan ohuen ilman aiheuttamaa tavallista suurempaa riskiä ei voi vähätellä. Tällaisia nämä pitkät reissut ovat. Koskaan ei voi etukäteen tietää, miten ne etenevät ja mitä yllättävää tapahtuu.

Tällä hetkellä olen Katmandussa ja minulle on tehty useita tutkimuksia:
useampi aivokuvaus, kaulajänteet ultraäänikuvattu, sydän tarkastettu pariin kertaan jne. Kaikkien tutkimusten perusteella olen normaalikunnossa. Tavallaan siis tietysti hyvä, mutta suurimpana mielessä luonnollisesti valtava pettymys.
Lääketieteellisesti ei kuulemma ole mitään asiaan korkeammalle nyt vähään aikaan ja lentokoneeseenkaan ei saa astua heti. Täytyy olla luonnollisesti tyytyväinen, että kaikki on nyt ok, eikä että esimerkiksi puolet kropasta olisi halvaantunut.

Nyt tietysti täytyy aloittaa asennoituminen uuteen tilanteeseen. Palaan lähiaikoina tarkemmin asiaan.

Eiliset popcorn jäätikön ylitykset ja syvät railot olivat vielä tänään hyvin mielessä. Jos ylöspäin menneessä kaikki jäi väsymyksen takia pelkkien muistikuvien varaan, niin nyt sentään jotain jäi muistikorteillekin. Tosin ei jäätikköä alastullessakaan liikaa voimia kuvaamiseen jäänyt.

Uuutta sen sijaan oli ruuhka reitin varrella. Osa oli menossa ylöspäin, kun me jo tulimme alaspäin. Vaikkei Khumbun jäävirrassakaan mitään ihme tekniikoita tarvita, niin siitä huolimatta aamun tunteina jäätiköllä näki mitä ihmeeellisempiä suorituksia. Ylöspäin menijät olivat silmin nähden uupuneita ja alaspäin tulijoilla taas oli kiire lepäämään ja toisaalta alta pois mahdollisten lumivyöryjen tai sortumien suhteen.

Tänään piti olla aikaa lepäilyyn ja monien rästiasioiden hoitamiseen, mutta jälleen kerran sitä joutui huomaamaan miten suunnitelmat muuttuu.
Uuttua tuskaa toi kun yhtäkkiä huomasi, ettei satelliittiyhteydet toimikaan niin kuin pitäisi. Onneksi asiat monen tunnin selvityksen kautta oikenivat ja mailit saatiin kulkemaan. Harmi vaan, että sotkuun meni tunteja aikaa ja ihan kun täällä ei olisi muutakin selvitettävää ja valmisteltavaa kuin mailien kulkeminen ja teknisten ratkaisujen toimivuus.

Lähetelkää muuten reilusti vaan sähköpostia tännepäin (retkikunta@thepole.fi). Moderaattori kyllä pitää huolen, ettette saa tukittua mailiboxia liian suurilla kuvilla tai liitteillä.

Tänään kävin retkikuntalääkärin vastaanotolla. Tuomio kuivaan yskään ja kurkkukipuun oli tyly. Mies on kuivumassa sisältäpäin ja pitää pistää tiukkaan nesteytyskuuriin. Ei siis muuta kuin kaksi litran pulloa vettä eteen ja molemmat pitää tyhjentää kahteen kertaan ennen iltaa.
Tarkoittaa samalla siis ahkeraa käyttöä pissapullolle pitkin yötä.
Toivotaan, että tilanne on huomenna parempi.

Alkureissusta sitä oli paljon parempi pitämään huolta nestetarpeesta, mutta nyt kolmen viikon jälkeen on jotenkin unohtanut, että näissä korkeuksissa pitää edelleen juodan kolmesta neljään litraa päivässä, vaikkei mitenkään näkyvästi hikoilisikaan.

Tänään palattiin perusleiriin ensimmäiseltä kolmesta
vuoristokierrokselta. Mukava palata kilometri alemmaksi, toisaalta ylempänä oli todellisempaa leirielämää.

 

Palaan huomenna tarkemmin tähän tuoreimmin silmin.

 

 

 

Sunnuntaipäivä toisti kohtalaisesti eilisen. Aamupäivän lenkki tosin oli vähän eilistä pidempi ja korkeampi. Nyt kolkuteltiin jo lähempänä 7000 metrin rajaa. Auringonpaisteen mukana saimme ensimmäistä kertaa nauttia todellisesta vuoristotuulista ja ylempänä pauhaavista suihkuvirtauksista.
Välillä oi pystyssä pysymisessäkin tekemisensä.Nautin kelistä täydestä sydämestäni. Mikä onkaan sen hienompaa kun on täysin kelin armoilla kuitenkin tuntiensa olonsa mukavaksi. Tuulen vielä koventuessa hain vielä entistä enemmän suojaa Sastan thepole takin ison hupun sisältä. Mielessäni vaan harmittelin kun ohuen ilman takia piti puuskutella jatkuvasti.

Iltapäivällä leirissä saimme nauttia voimakkaista tuulista enemmänkin.
Telttojen kiinnityksessä ei luoteta pelkästään omiin maakiiloihin vaan kaikki teltat on köytetty kunnolla kivikkoon, nimenomaan katonpäältä kulkevien köysien avulla.

Huomenna aamuyöstä otetaan nokka kohti alamäkeen ja palataan perusleiriin lepäämään. Vaikka täällä ylemmissä korkeuksissa vuorokaudesta suurinosa ajasta on mennyt lepäämiseen niin ihmisen elimistö ei täällä enää palaudu normaalisti vaikka nukkuisi 24 h putkeen. Kunhan levätään alempana muutama päivä, niin johan sitten jaksaa puuskuttaa näissä korkeuksissa.

Ohut ilma tuntuu oudolta. Tai siis paremminkin ei tunnu ollenkaan.
paikallaan ollessa olo on hyvä mutta kun vähänkin liikahtaa, istahtaa lounaalle tai pitäisi kirjoittaa päiväkirjaa niin voimaton olo valtaa samantien. Tekee vain mieli nukkua. Sitä tooisaalta tuleekin tehtyä varmaan kaksikolmasosaa vuorokaudesta.Aamupäivällä keräsimme voimamme yhteen ja teimme parin tunnin kävelyn kohti kolmosleiriä 6700m korkeuteen. Mielenkiintoiseksi retken teki se, ettei kukaan muu ole vielä tällä kaudella ollut näillä maisemin. Kuljimme siis köysistänä yrittäen samalla välttää lumen alla olevat jäätikköraulot.

Parin tunnin lenkki imi hyvin kaikki mehut, joten yllätys yllätys, loppupäivä meni syyödessä ja maatessa.

 

Aamulla aloitettiin päivä taas jo aikaisin. Kuudelta jo oltiin baanalla kohti kakkosleiriä. Matkaa ei olisi edessä kuin neljä kilometriä mutta nousua vastaava määrä sadoissa metreissä, eli neljäsataa. Reitti kiemmurtelee jäätikön oikeasta vasempaa ja toisinpäin. Matka on pääosin hitaasti nousevaa tasaista jäätikköä, jossa isoimmat railot ylitetään tikapuita pitkin. Ennen auringonnousua pukeutuminen ja hikoilun välttäminen on helppoa, mutta polttavan auringon porottoaessa ei oikein enään tiedä mitä pukisi. Jos liikaa keventää, niin seuraavan jäälohkareen takaa saattaa taas tuulla voimakkaasti.Juuri tämän pukeutumisongelman takia kaikki liikkuminen yritetään ajoittaa ennen auringonnousua.

Kakkosleirin eli n. 6500 metriä tavoitetaan ennen kymmentä. Tapahtumat toistavat itseään ja noususta väsyneenä niin päiväunet kuin ilta ja yöunetkin maittavat. Tuntuu että tämä päiväkirjan kirjoittaminenkin on turhan suuri ponnistus näissä korkeuksissa.

 

Kylläpäs sitä nauttii teltassa asumisesta. Perusleirin turhan koreiden puitteiden jälkeen tavallinen retkikunta elämä ja makoilu lämpimässä makuupussissa tuntuu mukavalta. Aamulla ei herääminen ollut ainakaan unenpuutteesta kiinni, sillä takana oli 24 h lepäämistä.

Tänään on tarkoitus pääasiassa aklimatisoitua uuteen korkeuteen, joten ollaan vielä toinen päivä samassa leirissä. Aamupäivällä teemme kolmen tunnin kävelyretken, jonka aikana käymme parisataa metriä ylempänä kohti kakkosleiriä. Lenkin aikana on hyvä myös harjoitella jäätikköliikkumisen tekniikoita. Pitkän levon jälkeen olo tuntuu hyvältä ja lenkki menee leppoisasti auringon paistessa.

Iltapäivällä paistattelemme päivää leirissä. Rankka lumisade ajaa meidät kuitenkin telttoihin lepäämää koko loppuillaksi.

Aamuherätys oli keskellä yötä kun jo puoli kahdelta syötiin aamupalaa ja vedettiin valjaita jalkaa. Tästä se konkreettisesti alkaa, eli enää ei harjoitella vaan nyt on tosi kyseessä. Puoli kolmeen mennessä seitsemän hengen karavaani liikkui kohti ykkösleiriä. Otsalamppujen valoissa yritettiin löytää oikea polku jäätikön reunaan ja sieltä ylöspäin.
Pakkasta kymmenen astetta mutta silti tuntuu aika pian siltä, että vaatetta on joka tapauksessa liikaa.Ensin jäätikkö tarjoaa helppokulkuista ja tasaista mutta matkan edetessä ja ajankuluessa haasteita tulee tarpeeksi. Välillä edessä on jyrkkiä jääseiniä ja välillä syviä railoja. Kapeimmat ylitetään loikalla mutta vähänkin leveimpien kohdalle on laitettu valmiiksi tikupuut, parhaimmassa tapauksessa jo kolmesta neljään peräkkäin. Onneksi on pimeää, niin ei tarvitse jokaista railoa pelätä. Tämä on sitä kuuluisaa Khumbun jäävirtaa, jolla liikutaan ainoastaan öiseen aikaan. Ennen auringonnousua se on.turvallisinta, sillä yöllä voidaan välttää suurinpien sherakkien eli jääpaasien murtumisia sekä toisaalta sivurinteiltä syöksyviä lumivyöryjä.

Matka etenee hitaasti. Kilometrejä ei niellä mutta korkeusmetrejä tulee kokoajan lisää. Raskasta on. Tuntuu kuin joka askeleella joutuisi ponnistelemaan kaikkensa. Syke tahtoo nousta turhan ylös vaikka tahti olisi kuinka hidas tahansa. Mitäköhän tämä on kaksi ja puoli kilometriä korkeammalla.

Vähitellen päivä valkenee. Edellä kulkevan kantapäiden tuojotukselta huomaa ensin mahtavat vuoret, jotka kohoavat ympärillä. Päivän ensisäteet irrottavat ne taivaasta. Samantien erottuvat talojen kokoiset pystysuorat jäälohkareet, joiden väleistä reittimme kiemmurtelee. Pakottava halu kaivaa kamera esille ei kuitenkaan riitä väsymyksen keskellä ja kuvat vaarallisesta Popcorn alueesta jäävät ottamatta. No, tästä samasta kohdasta tullaan ylös vielä kaksi kerta ja kolme alas, joten toivottavasti jonain kertana kamerakin laulaa.

Aamulla puoli yhdeksän aikaan saavutamme ykkösleirin. Aurinko lämmittää kivasti ja eikun telttaan lepäämään, vielä ei päänsärkyä tunnu 6000 metrin korkeudesta huolimatta.
Teltassa kuluukin sitten seuraavat 24 h nukkuessa ja toipuessa ensimmäisestä Khumbun noususta.

Previous
Lhet Postia