Nyt päästy jo takaisin Kiinan metropoleihin. Suurkaupunki on aina suurkaupunki, ollaan sitten missäpäin maailmaa tahansa. 3,5 miljoonan Lanzhou on kuin eri maailmasta verrattuna kolmen viikon aikana näkemääni Kiinaan.

 

Paljon uusia autoja, lukemattomia kauppakeskuksia, katkeamatonta liikennettä, valtavasti ihmisiä, jatkuvaa ruuhkaa ja hälyä.

 

Vielä kymmenen vuotta sitten polkupyörä oli Lanzhoun yleisin kulkuneuvo mutta nyt jokainen haluaa oman auton. Tänään polkupyöräilyä rajoittaa lisäksi parkkipaikkojen puute. Kaupungissa ei ole enää isoja alueita minne polkupyörän parkkeeraisi päiväksi. Autolla ajamista taas rajoitetaan viikonpäivien mukaan eikä autoilu ole halpaa. Autot maksavat täällä selvästi enemmän kuin Euroopassa.

 

Toista oli maaseudulla, jossa tilaa riitti eikä mielikuva ruuhkaisesta tai ahtaasta ja tunkkaisesta Kiinasta käynyt mielessäkään. Labrangin kylässä oli mukava istuhtaa kujan reunaan ja vain seurata ihmisten tavallista elämää. Kaukana miljoonakaupungin hälystä oltiin myös autiomaan hiljaisuudessa dyynien keskellä, jossa maisema muistutti enemmän lapin tuntureita. Siellä sai olla tarvittaessa täysin yksin.

 

Gobissa korkeiden dyynien harjalla kuumalla hiekalla istuskellassa ja katsellessa ympärillä levittyvää hiekkamerta mieli rauhoittui nopeasti. Oli mukava vaan kuunnella hiljaisuutta ja nauttia yksinkertaisesta ympäristöstä.  Se oli sitä, mitä Gobin autiomaasta tulin hakemaankin.

 

Napa-alueiden karuudessa ja autiomaan hiljaisuudessa on paljon samaa. Suurin erilaisuus taitaa olla pelkkä väriero valkoisen lumen ja ruskean hiekan välillä.

 

Säännölliset nettipäivitykset Gobin autiomaasta loppuvat tähän. Uusia päiväkirjoja on tiedossa taas tulevien retkikuntien myötä.

.

Perjantai aamuna aikaisin alkaa kotimatka. Lento Pekingin kautta Tukholmaan ja sieltä Helsinkiin kestää vajaan vuorokauden. Onpa mukava taas palata kotiin.

Kolmen tonnin korkeudessa keli ei ole enää kovin kesäinen. Etenkin illan hämärtyessä lämpötila laskee nopeasti ja aamulla vesilammikot ovat jäässä.

 

Labrang kylä ylhäällä vuoristossa houkuttelee tiibettiläisvaikutteilla ja luostarikeskuksella. Asukkaita kylässä lienee 20-30000, joista kymmenesosa on luostarin munkkeja tai oppilaita. Munkkeja on kuulemma yhteensä yli 2000.

 

Positiivisella tavalla on hauska huomata turismin vaikutus pikkukaupungin arjessa. Ero edelliseen Tongren kaupunkiin on suuri, vaikka katukuvassa ei ryhmämme lisäksi nytkään montaa länsimaista ihmistä näy. Täällä ihmiset ottavat kontaktia, tervehtivät, huutelevat Hello ja vastaavat hymyllä, jos hymyilet heille. Etenkin lapset ovat ottamassa iloisesti kontaktia pitäen kuitenkin ehdotonta etäisyyttä ulkomaalaisiin.

 

Jos meitä kiinnostaa paikalliset ihmiset, kyllä mekin herätämme kiinnostusta ja kummastusta paikallisissa seuduilla, jossa ei muuten juuri länsimaisia turisteja liiku. Ehdoton hitti tuntuu olevan jalassa olevat Fivefingers paljasjalkatossut. Jokainen tuntuu huomaavan ne ja moni jopa naureskellen osoittaa sen. Joku jopa ehdottaa vaihtoa tai haluaa vähintään tutkia niitä tarkemmin.

 

Pakollisten luostarikierrosten jälkeen kävely ja kiertely kylän raitilla ja basaareissa on mielenkiintoista. Paikalliset käyvät kauppaa ahkerasti ja ostettavana on työkaluista kankaisiin, kalsareista kenkiin, helloista vesiputkiin, hedelmistä raakaan lihaan ja muutamista leluista kännyköihin.

Joskus suomalaisissa metsissä kulkiessa tulee mieleen, että meillä onneksi on tilaa missä liikkua yksin ja vapaasti. Halutessaan on mahdollista löytää asuinpaikka keskeltä ei mitään ja asua vähän väljemmin. Monesti luulee, että Kiinassa olisi toisin ja täällä olisi vain ahdasta ja ruuhkaista. Vaan tilaa se tuntuu olevan täälläkin.

 

Vaikka kaupungeissa on ahdasta ja paljon ihmisiä, niin Kiina on myös täynnä asumattomia tai hyvin harvakseltaan asuttuja alueita, joissa tilaa riittää. Pohjoisen autiomaan lisäksi etelempää löytyy vihreitä laaksoja, jylhiä vuoristoja ja tuuheita metsiä.

 

Nettiin pääsy täällä on vaikeaa. Langattomasta verkosta ei kannata haaveilla. Kaapelin päässä olevan tietokoneeseen voi päästä muutamissa hotelleissa mutta sieltäkään ei ole pääsyä mm. vaikka facebookin sivuille.

Hakemalla löydetyn nettikahvilan asiakkaaksikin olisi päässyt ainoastaan kiinalaisella passilla. Onneksi mukana on Iridium satelliittipuhelin, jolla sentään mailit kulkevat jouhevasti ja soittaminen on kolmekertaa kännykkää halvempaa.

 

Kännykkä tuntuu tänäpäivänä olevan yleisin henkilökohtainen varuste.

Tapaat sitten tavallisen pulliaisen kadulla, munkin luostarissa, lapsen koulumatkalla, paimentolaisen autiomaassa tai toisen turistin hotellin edessä, niin kaikilla on kännykkä korvalla ja puhelu kesken.

Kotimatka on alkanut. Autossa istuttavaa riittää vaikka täältä tultaisiin suoraan pois. Paluumatkalla kuitenkin kierrämme vielä vähän. Alxa Youqista matka jatkuu Xiningin miljoonakaupunkiin, sieltä syrjäiseen Tongren kaupunkiin ja lopulta yli 3000 metrin korkeuteen Labrangiin.

 

Kiina on iso maa. Pian autiomaasta lähdön jälkeen ollaankin jo yli 4000 metrin korkeudessa, lunta sataa täysillä ja edessä täysin liukas tie.

Hetki sitten oltiin syvällä autiomaassa ilman autoja, ilman vettä.

 

Autiot dyynit ja mielenkiintoiset kiehtovat kamelit palaavat mieleen jatkuvasti. Vajaan parin viikon aikana matkaa autiomaassa kertyi linnuntietä 135 kilometriä mutta kaikki dyynien kiertämiset huomioiden kokonaismatkaa tuli yli 190 kilometriä. Nousumetrejä kertyi huimat 15000.

Välillä siis puuskutti ja hikoilutti ihan oikeutetusti.

 

Autiomaan hiljaisuuden ja puhtaan ilman myötä kaupunkielämä tuntuu ahdistavalta. Täällä ei voi olla miettimättä ilman saastumista kun kirkkaasta auringon paisteesta huolimatta näkyvyys heikkenee ja ilma sakenee. Ei ihme, että paikallisista käyttää jatkuvasti hengityssuojaa.

 

Kuljemme nyt alueella, jossa ei paljon länsimaisia turisteja lisäksemme näy. Tongressa tapaamamme englannin opettaja ei kuulemma ollut kolmeen kuukauteen nähnyt ainuttakaan länsimaista ihmistä. saatika puhunut muutakuin kiinaa.

 

Automatkan aikana ehdimme nauttia paikallisen keittiön antimista lounastaessamme tienvarrelta löytyneissä pienissä kuppiloissa.

Alkeellisella avotuliliedellä syntyy maittavia ruokia kiinalaiseen tapaan.

Asteittainen paluu sivistyksen pariin on alkanut. Välillä kuuluu jo maastoauton ääniä ja näkyy kiinalaisia turisteja. Länsimaisia turisteja ei näin kauas Kiinan perukoille juuri eksy mutta paikallisia turisteja riittää. Tämä viikko on kiinalaisille vuoden tärkein lomaviikko.

Paikalliset tulevat vierailemaan autiomaahan osallistumalla alueen laitamilla lyhyille autoretkille dyynien keskelle.

 

Onneksi välillä voi vielä kuunnella dyynien ujellusta ja vihellystä.

Paikoitellen nimittäin hiekkadyynit pitävät käsittämättömän kovaa ääntä.

Hiekan valuessa jalkojen alta syntyy voimakkaita ujeltavia ääniä ja lurpsahteluja. mistä äänet oikein tulee on mahdoton sanoa mutta aika oudolta ne joka tapauksessa kuulostavat.

 

Pian kamelit ovat tehneet tehtävänsä ja karavaani pääsee autiomaan toiselle laidalle. Jalkamiehet siirtyvät maastoautoihin ja kassit kamelien kyljiltä autojen kattotelineille.

Tänään oli niin sielun kuin ruumiinkin puhdistautumisen vuoro. tai ainakin niihin molempiin olisi ollut mahdollisuus.

 

Dyynien keskeltä löytyi hieno vanha moskeija. Paikkaa asustaa kaksi munkkia, isä ja poika. Isästä ei vilausta näkynyt mutta poika oli ottamassa meidät vastaan. Vierailu jäi lyhyeksi yhteisen kielen puuttuessa mutta piipahdimme sentään sisällä moskeijan kultaisten buddhapatsaiden juurella ja saimme haistella suitsukkeiden tuoksuja.

 

Fyysisesti pääsimme pikapesulle. Moskeijan naapurista löysimme pesuastiat.

Kolmella pesuvadillisella peseytyi helposti viisi miestä. Piti vaan muistaa huolehtia sopivasta pesujärjestyksestä ettei vikalle jäänyt pelkkää kuravettä.

 

Valtavasta hikoilumäärästä ja hiekan keskellä eletystä kahden viikon elämästä huolimatta sitä on yllättävän puhdas olo ennen peseytymistäkin.

Kuiva ilma ei ole saanut ihoa tuntumaan likaiselta ja hikiseltä. Sen mitä hikoilet, niin kosteus haihtuu iholta samantien. Hiekkakaan ei tartu kuivalle iholle.

 

Myös jalat ovat säilyneet erittäin hyvässä kunnossa. Kuiviin aavikko-oloihin tehty vaelluskenkä hengittää hyvin, joten paksuista sukista huolimatta jalatkaan eivät tunnu mitenkään märiltä tai hikisiltä päivän päätteeksi.

 

Kaikesta huolimatta kaksi viikkoa tekee tehtävänsä ja peseytyminen houkuttaa. Vaikka siis onkin melko puhdas olo niin toki peseytyminen aina saa aikaan hyvän olon ja iloisen mielen.

Tänään yritin kysellä paikallisilta kamelimiehilta talvesta Gobin aitiomaassa. Lunta kuulemma sataa lähesjoka talvi ja maa on valkoisena joulu tammikuussa. Parhaimmilaan pakkasta on ollut 38 astetta.

keskilämpötila pysyttelee kuitenkin kymmenen viidentoista asteen vaiheilla.

 

Kamelit pystyvät liikkumaan hyvin myös lumihangessa. Paksu karvapeite suojaa niitä kylmältä. Ne ovatkin täällä paljon tukeva tekoisempia kuin esimerkiksi Saharassa.

 

Pitänee siis tulla tänne seuraavaksi suksien ja ahkion kanssa. isot dyynit ovat jo nyt hiekkapeitteisinä houkutelleet kokoajan laskupuuhiin. Mitä se siis olisikaan talvella, ainakaan ei tarttis pelätä että kantit kolisee kiville.

Autiomaassa on yllätävän paljon elämää. Pieniä gekkoja vilistää jaloissa tuon tuostakin. Niiden elämää on hauska seurata kävelyn lomassa. Aamuisin ne tuntuvat olevan aika kohmeessa yön jäljiltä mutta iltapäivisin ne vilistävät karkuun vauhdilla häntä kaarella ilmassa.

Pieniä koppakuoriaisia löytyy myös paljon. Ihmeellisimmiltä tuntuu, kun niiden mutkittelevia jälkiä löytyy korkeimpien dyynienkin päältä.

Keitailla ja alhaalla laaksossa on pieniä hyttysiä, joskaan suomalaisittain niistä nyt ei paljon haittaa ole. Lintuja näkee silloin tällöin ja hiiren sekä aavikkoketun jälkiä siellä täällä.

 

Karvaanissa kulkevien kamelien lisäksi silloin tällöin näkyy pienissä laumoissa vapaana kulkevia kameleita perheittään.

 

Matka hiekan keskellä jatkuu. Edessä avautuu toinen toistaan hienompia dyynejä ja maisemia. Matalista laaksoista noustaan taas korkeiden .dyynien yli.ja jatketaan harjanteita pitkin eteenpäin. Päivälämpötila on noussut ja nyt lähennellään keskipäivällä varjossakin kolmeakymmentä.

 

Olisi kiva käyttää shortseja mutta hiekan keskellä se on mahdotonta. Ilman tiukkoja.kengän päälle ulottuvia lahkeita vaelluskengät olisivat samantien hiekkaa täynnä..

Tänään käytiin maailman korkeimman dyynin päällä. Merenpinnasta korkeutta Bilutu Peak huipulla on 1550 metriä. Alueen laaksoissa peruskorkeus on kuitenkin vähän yli 1000 metriä, joten kiivettävää dyynille jäi 426 metriä. Kun matkaa tuli vaakasuunnassa puolitoista kilometriä niin se oli oikein mukava puristus muuten tavallisen päivän päätteeksi. Ylöspäin meno kestikin tunnin mutta alas tultiin juosten vartissa.

Itäänpäin tul1essa Gobin autiomaan laaksoista löytyy keitaita lähteineen.

Vesi on erittäin suolapitoista, mikä näkyy valkoisina kuivuneina reunoina.

Melkein joka keitaassa on pieni talo kameli ja lammas aitauksineen. Ne ovat asuttuja talvisaikaan jolloin alueen valtaa kevyt pakkanen ja dyynit muuttuvat valkoisiksi kymmensenttisen lumihangen peittäminä. Lapset jäävät kaupunkiin kouluun ja vanhemmat muuttavat eläinten kanssa autiomaahan, jotka ovat kesän liikkuneet vapaasti dyynien keskellä. Kamelit ja lampaat lisääntyvät talven aikana maatiloilla. Tyypillistä paimentolaiselämää.

Yövyimme yhden yön tilan pihapiirissä. Kaivosta saadaan vettä ja keitaan ympärillä kasvaa erilaisia pensaskasveja ja kaislaa. Vaikka olot muuten ovat aika alkeelliset niin silti iso aurinkopaneeli tekee sähköä.

Korkeimpien dyyynien päällä kuuluu kännykkä, jonne meidänkin mukana olevat paikalliset kamelimiehet ja naiset aina illalla häipyvät soittamaan kavereille.

Ollaan siis keskellä autiomaata ja meille kovin erikoisissa olosuhteissa mutta täälläkin muutamat ihmiset viettävät normaalia elämää. Mutta niinhän se on meillä lapissakin. Vaikka kuvittelisit meneväsi syvälle erämaahan, niin silti paikalle voi pölähtää poromies mönkijällä ja puhelimet kuuluvat jo melkein joka perukassa.

Ai niin, epätietoisille googlemapsin käyttäjille tiedoksi että koordinqaatit tällä hetkellä on N39 51.1  E102 27.3